|
”U:gin kokoinen kylä ei pärjää yksin”
Uudenkaupungin lisäksi viime syksynä käynnistyneessä yhteistyöhankkeessa ovat mukana Turun, Rauman ja Porin kaupungit. Asukkaita lounaisrannikolla on yhteensä lähes 700 000. – Tulevaisuudessa on toimittava yhdessä, yksin ei ainakaan Uudenkaupungin kokoinen kylä pärjää. Meille yhteistyö antaa erittäin suuret mahdollisuudet, se avartaa näkökulmia ja avaa varmasti myös ihan konkreettisia alueellisia ja paikallisia hankkeita, Koski tiivisti. – Yhteistyötä voidaan hyödyntää elinkeinoelämässä ja sitä kautta on lupa odottaa välillistä hyötyä myös niin kunnille kuin yksittäisille kuntalaisillekin, kaupunginjohtaja kuvaili. Muita Kosken esille nostamia yhteistyöhankkeen maaleja olivat muun muassa koulutusmahdollisuuksien lisääminen ja väestönkehityksen suunnanmuutos. – Uudenkaupungin kannalta erityisen suuri haaste on ammattikorkeakoulu. Yhteistyön kautta meillä on mahdollisuus hyödyntää sekä Satakunnan että Turun suuntaa. – Väestönkehitys on pakko saada kääntymään positiiviseksi. Lounaisrannikko häviää siinä mielessä selvästi esimerkiksi Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan yhdessä muodostamalle vyöhykkeelle, muistutti Koski. Hallinnollisten rajojen sijaan toiminnallisuuteen perustuvan hankkeen ohjausryhmään kuuluvat mukana olevien kaupunkien johtajat ja hallitusten puheenjohtajat. AIRIX Ympäristö Oy:n kokoamat ydinsisällöt julkistetaan toukokuussa Porissa ja poliittisen päätöksenteon vaiheeseen päästään heti sen jälkeen. – Yhteisen tekemisen mahdollisuudet konkretisoituvat kevään aikana. Kaikille tärkeitä yhteisiä tulevaisuuden asioita ovat esimerkiksi Olkiluoto neljä, meriteollisuus, koulutus ja valtatie 8, Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen painotti. Työnimellä ”Lounaisrannikko nousuun” kulkevan hankkeen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu 50 000 euroa, johon voidaan odottaa myös valtion tukea. Asko Tanhuanpää 03.02.2010 |
Vakka-Suomen Sanomat