|
Kustavi tarkkana tuuliluvissa Kustavissa on valtakunnan verkkoon energiaan syöttävän tuulivoimahankkeen lisäksi ollut esillä eräitä pienempiä, kiinteistökohtaisia voimalahankkeita. Viime kokouksessaan rakennuslautakunta hylkäsi Pohjois-Vartsalaan yksityiskäyttöön haetun voimalan luvan. Teholtaan yhden kilowatin suuruisen voimalan runko olisi ollut 9 metriä korkea ja kokonaiskorkeus siipien kanssa 10,8 metriä. Lautakunta teki tontilla katselmuksen. Voimalaa pidettiin ajatellulle rakennuspaikalle maisemallisesti liian korkeana. Tilalle on mahdollisuus sada sähköliittymä myös läheiseltä linjalta. Lisäksi päätöksessä otettiin huomioon naapurien huomautukset. Lehmänkurkun tienoolla rantakaavan laatimisen yhteydessä harkittiin viime vuoden puolella hiukan suuremman yksityisen tuulivoimalan sijoittamista alueelle. Tästä hankkeesta luovuttiin tehtyjen muistutusten johdosta. Lautakunta puoltaa kolmea hakemusta loma-asunnon käytön muuttamiseksi pysyvään asumiseen. Haetut kohteet sijaitsevat Pleikilässä, Isoluodolla ja Kiparluodossa. Poikkeuslupahakemusta yritystoiminnan käytössä olevien laiturien ja veneenvetoluiskan pysyttämiseksi ja laiturin jatkamiseksi Vähä-Rahissa puollettiin yksimielisesti. Jo tehdyistä laitureista ja luiskasta käydyn valituskierroksen jälkeen KHO on ratkaissut asian yrittäjän hyväksi. Kesällä 2008 lautakunta myönsi laiturin jatkeelle toimenpideluvan. Tehdyn valituksen vuoksi hallinto-oikeus hylkäsi sen, minkä jälkeen yrittäjä haki työlle poikkeuslupaa. VSS 04.02.2010 |
Vakka-Suomen Sanomat