|
Ahala ja Kataja: kokouksesta
poistaminen oli perusteeton Vehmaan kokoomusvaltuutetut Antero Ahala ja Teppo Kataja ovat tehneet valtuuston joulukuun kokouksesta kunnallisvalituksen Turun hallinto-oikeuteen. Valituksessa vaaditaan muun muassa selvittämään valtuuston puheenjohtaja Teuvo Mannerin toiminnan laillisuus. Valituksessa vaaditaan hallinto-oikeutta myös selvittämään kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Munkin lausunnot. Lisäksi kaikki Vehmassalon kuntayhtymän purkamiseen liittyvät päätökset, ympäristönsuojelun yhteistoimintaa koskeva pykälä sekä talousarvio ja taloussuunnitelma tulee palauttaa uudelleen käsittelyyn, todetaan valituksessa. Valtuuston joulukuun kokouksessa Ahala ja Kataja jääväsivät itsensä Vehmassalon kuntayhtymää käsitelleiden pykälien osalta, koska heidän jättämänsä kuntayhtymää koskevan valituksen käsittely oli hallinto-oikeudessa kesken. Valituksen mukaan valtuuston puheenjohtaja Manner keskeytti Ahalan jääväyspuheenvuoron. ”Lievän sairauskohtauksen vuoksi puhe heikkeni ja alkoi tulla hitaaksi ja epäselväksi”, todetaan valituksessa. Valtuuston pöytäkirjassa todetaan Ahalan ja Katajan poistuneen esteellisinä Vehmassalmen kuntayhtymän purkusopimusta hyväksyttäessä. Lisäksi pöytäkirjassa on erillinen merkintä siitä, että kyseisen pykälän käsittelyn jälkeen puheenjohtaja keskeytti kokouksen viiden minuutin neuvottelutauon ajaksi. Tauon aikana Ahala ja Kataja poistuivat kokouksesta, todetaan pöytäkirjamerkinnässä. Hallinto-oikeudelle jätetyn valituksen mukaan kokoustauon aikana puheenjohtaja Manner tuli ilmoittamaan, ”että Ahala on niin humalassa, että puheenjohtaja kieltää häntä tulemasta kokoukseen.” Valituksessa Ahala ilmoittaa heikkouskohtauksen aiheutuneen hänen sairastamastaan diabeteksestä ja siitä johtuvasta verensokerin epätasapainosta. Valittajien mukaan koko jupakka johtui siitä, että heidän poistamisensa palveli kunnanjohtaja Seppälän sekä valtuuston ja hallituksen puheenjohtajien tarkoitusperiä. Valittajat pitävät tapahtunutta erikoisena siinä suhteessa, että kunnanjohtaja antoi koko ajan neuvoja ja ohjeita valtuuston puheenjohtajalle, vaikka lain mukaan kokousta johtaa puheenjohtaja. – Mikäli valtuuston puheenjohtaja katsoo olevansa kykenemätön kyseiseen tehtävään, hänen tulee oma-aloitteisesti pyytä eroa puheenjohtajan tehtävästä, todetaan valituksessa. Valittajat kertovat kuunnelleensa valtuuston kokousnauhoitteen, jossa Mika Munkki ilmoittaa ”Ahalan olevan niin paljon humalassa, että hänet pitää poistaa kokouksesta”. Puheenvuoro oli valittajien mukaan asiaan kuulumaton. Valittajien mukaan puheenjohtajan tarkoituksena oli näin menetellen saattaa asia lehdistön tietoon ja mustamaalata heitä – ”varsinkin Ahalaa”. Tässä myös valittajien mukaan onnistuttiin. Asia kokonaisuudessaan on valituksen mukaan kirjattu kokouspöytäkirjaan väärin: Ahala ja Kataja eivät poistuneet kokouksesta oma-aloitteisesta, vaan puheenjohtajan määräyksestä ilman perusteita. – Tämä kohta on jätetty pois nauhoituksesta, tai sitten se on pyyhitty jälkikäteen pois. Vielä enemmän epäselvää on se, minkä takia Teppo Kataja poistettiin kokouksesta. Antero Ahala ja Teppo Kataja lupautuvat hoitamaan asiaan mahdollisesti liittyvät rikosoikeudelliset toimenpiteet itse valituksen saatua lainvoimaisuuden. Harri Suomalainen 04.02.2010 |
Vakka-Suomen Sanomat