|
U:gin satama sai uuden nosturin Uudenkaupungin satamassa otettiin maanantaina juhlallisesti käyttöön uusi satamanosturi. Satamaoperaattori Stevenan ja kaupungin vajaan puolentoista miljoonan euron yhteishankinnalle toivottiin paljon tonneja käsiteltäväksi. Stevenan toimitusjohtaja Markku Mäkipere kehui uutta nosturia huipputekniikan saavutukseksi. Siinä yhdistyy nostokyky ja tehokkuus aivan uudella tavalla. Nosturi ei ole enää pelkkä nosturi vaan materiaalinkäsittelykone. – Olemme toimineen Uudenkaupungin satamassa toistakymmentä vuotta. Muutama vuosi sitten ensimmäinen nosturimme alkoi käydä liian pieneksi ja samaan aikaan sataman tarve raskaisiin nostoihin lisääntyi teräskäsittelyn vuoksi. Tässä uudessa nosturissa on yhdistetty kaksi erilaista tarvetta emmekä tarvitse satamassa kahta erilaista nosturia. Suomalaisen Mantsinen Group Oy:n valmistama nosturi on kapasiteetiltaan vahvin koskaan valmistettu. Nosturi painaa itsessään 240 tonnia ja se kykenee nostamaan yli 50 tonnin painon. Nosturi kulkee telaketjujen varassa. Sen 18-litrainen moottori kehittää 700 hevosvoiman tehon ja ulottuvuutta nosturilla on 25 metriä. Mäkiperen mukaan nosturi hankittiin sopivaan saumaan. Sen valmistumisaikataulu oli nopea ja myös teräksen hintataso on laskenut huippuajoista, joten investointi tuli myös edulliseksi. – Kaiken lisäksi olemme jokin aika sitten kuulleet merkittävästi lisätarpeesta, jota nosturi-investointia suunniteltaessa emme osanneet uneksiakaan, Mäkipere sanoi viitaten uuteen soijan jalostustehtaaseen. Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Kari Koski sanoi nosturi-investoinnin ja sataman kehittämisen yleensäkin olevan kaupungin valitseman strategian mukainen. – Tähtäämme siihen, että uusikaupunkilaisilla olisi hyvä elämä Uudessakaupungissa. Se merkitsee, että jokaisella halukkaalla pitää olla töitä, sillä jos töitä ei ole, ei meillä ole varaa tarjota palvelujakaan. Kosken mukaan toimiva satama tarjoaa satamasidonnaisille yrityksille mahdollisuuden sijoittua Vakka-Suomen alueelle ja tämän strategian onnistumisesta ovat esimerkkejä SteelTeam, AluSteel ja Finnprotein. – Viimeisen kymmenen vuoden aikana satamaan on rakennettu uusi kylkilaituri, väylää on syvennetty, varastotilaa on tehty noin 12 000 neliötä, korjattu vanha pistolaituri ja laajennettu kenttätilaa. – Kehitys jatkuu edelleen. Alueen uusi kaava on teon alla ja se mahdollistaa sataman laajenemisen niin merelle kuin maalle. Jussi Arola 08.02.2010 |
Vakka-Suomen Sanomat